Ameriiikan pannarit




3,5 dl jauhoja (messevimmät tavallisella, tai terveellisemmät jos 1,5 dl on grahamjauhoja)
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl muskottia
1 dl vettä
2,5 dl – 3,5 dl soijamaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
2 rkl siirappia (vaaleaa jos on, niin se on kaunista lopuksi pannarin päällä)
1 tl vanilja-aromia (tai 1 tl vanilja/vaniliinisokeria)
2 rkl ruokaöljyä
2,8 dl kookoshiutaleita

Sekoita kuivat aineet sekaisin ja erikseen nesteet, jotka kaadetaan kuivien aineiden keskelle ja käännellään varovasti sekaan. Kookoshiutaleet lisätään vasta sitten varovasti käännellen. Taikinaa ei sekoiteta tai vatkata, vaan kuohkeuden saamiseksi sekoitetaan niin vähän kuin mahdollista, ei haittaa jos pieniä möykkyjäkin jää. Taikina on kiinteämpää kuin suomalaistyyppinen lettutaikina ja tästä taikinasta saa korkeampia kuohkeita pannareita.

Pannareista yleensä tehdään pienempiä kuin halkaisijaltaan koko pannu. Erilaiset kuumuutta kestävät muotit (kokeile piparimuotteja, jos oikeita muotteja tähän ei ole) ovat kivoja siistien pannareiden tekemiseen. Muotit kannattaa öljytä tai muuten taikina takertuu. Mutta pärjäät ilmankin muotteja.

Paista paistinpannulla pienessä määrässä öljyä. Vähennä lämpöä, jos pannarit tummuvat liikaa pinnalta, mutta jäävät samaan aikaan sisältä taikinamaisiksi. Taikinaa ei pannulla pitäisi myöskään laittaessa olla korkeammin kuin 1 cm, mutta paistettaessa se hieman kohoaa. Jos taikina ei yhtään leviä pannulle laittaessa, lisää soijamaitoa.

Tulee noin 15 kpl halkaisijaltaan noin 8 cm pannaria (perus pikkulettujen kokoisia) tai vähemmän jos tekee jättipannareita.

Tästäkin reseptistä näkee, että kananmunaa ei leipomisessa tarvita.

Juuresranskalaiset ja vegaaninen tsatsiki


RANSKALAISET

1 bataatti
1 lanttu
1 palsternakka
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
chiliä

Kuori lanttu ja palsternakka ja harjaa bataatti juuresharjalla puhtaaksi. Suikaloi veitsellä juureksista tikkuja. Kaada juurekset pellille (tästä annoksesta tuli kaksi pellillistä). Valuta juuresten päälle öljy ja ripottele maun mukaan mausteita päälle. Pyörittele juureksia jotta öljy tarttuu joka puolelle. Levitä ne lopuksi tasaisesti pellille. Paista 200 asteessa tai kiertoilmassa 175 asteessa n. puoli tuntia kunnes ranskalaiset saavat väriä. Voit myös käännellä juureksia puolivälissä paistamista.

TSATSIKI

1 prk maustamatonta soijajukurttia
1/2 iso kurkku
3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
mustapippuria

Vuoraa siivilä suodatinpusseilla ja valuta jukurttia mieluiten yön yli jääkaapissa. Raasta kurkku kuorineen, lisää siihen suola ja valuta siivilässä 5 minuuttia. Painele ylimääräinen neste kurkuista sitten pois. Hienonna valkosipuli ja sekoita se öljyn kanssa jukurttiin. Lisää lopuksi kurkut. Tarkista suolan määrä ja ripottele tsatsikiin hieman mustapippuria.

Loppuviikosta oli muuten kaksi kasvissyöntiin liittyvää mielenkiintoista uutista. American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä uutisoitiin tutkimuksesta jonka mukaan kasvissyönti saattaa ehkäistä kaihia. Aiheesta lisää Duodecimin sivuilla.

Ylen uutisten mukaan viidennes 15-24-vuotiasta naisista ei syö lihaa. Määrä on noussut merkittävästi edellisista vuosista. Syinä kasvissyönnille mainitaan huoli lihantuotannon ilmastovaikutuksista ja tuotantoeläinten hyvinvoinnista.

Pähkinä-raparperipiiras

Löysin pakastimesta vielä pussillisen raparperipaloja viime kesältä, joten päätin tehdä piirakan. Kokeilin hieman eri versiota perinteisen raparperipiirakan sijaan. Hyvää tuli!

POHJA

100 g margariinia
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl talkkunajauhoja
0,5 dl maustamatonta soijajukurttia

TÄYTE

6-7 dl raparperipaloja
0,5 dl hillosokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa siirappia
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
4,5 dl soijajukurttia

PÄÄLLE

1,5 dl hasselpähkinöitä rouhittuna


Vatkaa sähkövatkaimella sokeri ja margariini kuohkeaksi. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja jatka sekoittamista kunnes taikina on kokkareista. Lisää lopuksi lusikalla kevyesti painellen soijajukurtti. Voitele piirakkavuoka hyvin ja levitä taikina kostutetuilla sormilla, jotta se ei tartu kiinni.

Sekoita kulhossa täytteen ainekset ja levitä ne vuokaan. Rouhi pähkinät ja ripottele ne piiraan päälle.

Paista 175 asteessa tai kiertoilmalla 150 asteessa n. 45 minuuttia uunin keskitasolla. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.

Makaronilaatikko

AINEKSET

3 dl tummaa soijarouhetta
0,5 dl öljyä
2 -2,5 dl vettä soijarouheen kypsentämiseen
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 500 g makaroneja
1 rkl luomukasvisliemijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 tl yrttimaustettapippuria
1 litra makeuttamatonta kasvimaitoa
(0,5 dl oluthiiva, ei välttämätön)
tarvittaessa suolaa
laatikon päälle korppujauhoja ja margariininokareita
ruohosipulia

Laita makaronit kiehumaan ja keitä ne melkein kypsiksi. Kuumenna pannulla rypsiöljy ja lisää sitten soijarouhe, vesi ja kasvisliemijauhe. Kypsyttele hetki ja pilko sillä aikaa sipulit. Lisää sipulit ja mausteet soijarouheen joukkoon ja kuullota seosta hetki. Voitele vuoka ja kaada siihen makaronit ja soijasipuliseos. Kaada vuokaan litra makeuttamatonta kasvimaitoa. Ripottele päälle korppujauhoja ja margariininokareita. Paista 200 asteisessa uunissa n. tunti. Koristele ruohosipulilla.





Suklaa-cashewkakku


Tämä on kuivakakku joka ei ole lainkaan kuiva, vaan mehevä ja herkullinen. Resepti on isäni Markun kehittelemä. Hän leipoo ja syö kolme kuivakakkua kuukausittain :) Kakkuun tarvitset:

SEOS 1

6 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2tl vaniljasokeria
150 g tummaa suklaata
140 g eli 2 pussia cashewpähkinöitä
1dl kaakaojauhetta

SEOS 2

1,5dl tummaa siirappia
150 g sinistä keijua sulatettuna
3dl maustamatonta soijajukurttia
(soija- tai kauramaitoa)

Rouhi pähkinät kaulimella ja suklaa veitsellä pienemmäksi. Sekoita joukkoon jauhot, kaakaojauhe, sooda ja vaniljasokeri. Sulata margariini ja lisää siihen siirappi ja jukurtti. Sekoita sen jälkeen neste kevyesti puuhaarukalla kuivien aineiden kanssa. Jos seos tuntuu liian paksulta, lisää hieman soija- tai kauramaitoa.

Voitele kakkuvuoka ja levitä taikina tasaisesti vuokaan. Paista 165 asteessa n. tunti - tunti kymmenen minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja kumoa se sitten lautaselle. Koristele tomusokerilla. Maistuu hyvältä pelkästään, mutta erinomaiselta soijajäätelön kanssa.