Linssi-kookoskeitto


KEITTOON TARVITSET
(kaikki ainekset luomuna)

3,5 dl punaisia linssejä
3 isoa porkkanaa
3 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 tölkki tomaattimurskaa
0,5 dl tomaattipyreetä
1 tölkki kookosmaitoa
2 tölkilllistä vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
2 tl currya
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
hyppysellinen kanelia
hyppysellinen inkivääriä
suolaa
pippuria

Huuhtele linssit, pilko sipulit ja porkkanat. Kuullota kattilassa linssejä, sipuleita, porkanoita ja mausteita. Lisää tomaattimurska, tomaattipyree ja vesi. Keitä hiljaa kannen alla 45-60 minuuttia. Lisää lopuksi kookosmaitoa ja soseuta sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa ja pippuria.

Omenatorttu


Omenoita pukkaa, joten erilaisia omenareseptejä tulee kokeiltua tähän aikaan vuodesta. Sosetta on jo säilötty pakastimeen ja seuraavaksi vuorossa on kuivatusoperaatio.


Tässä mehevä tortturesepti, josta luomuspelttijauhot ja mantelimassa tekevät erityisen maukkaan. Hyvää sellaisenaan tai jäätelön taikka vaniljakastikkeen kera.

POHJA

120g sinistä keijua
pötkö mantelimassaa
1 dl ruokosokeria
3 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE

7 omenaa
1 dl fariinisokeria
1,5 rkl kanelia

PINNALLE

1dl vettä
0,5 dl hyytelösokeria

Vatkaa margariini, sokeri ja mantelimassa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää seokseen jauhot ja leivinjauhe. Muotoile taikinasta pallo. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele reunat hyvin. Painele taikina vuokaan.

Poista omenoista kodat ja viipaloi ne ohuiksi. Lado omenat vuokaan ja ripottele jokaisen kerroksen päälle fariinisokeria ja kanelia. Omenoita kannattaa laittaa monta kerrosta jottei tortun keskustasta tule litteä, sillä ne menevät kasaan paistossa. Paista kiertoilmalla 150 asteessa n. 50-60 minuuttia. Jäähdytä.

Kiehauta vesi ja lisää siihen hyytelösokeri. Anna kiehahtaa vielä. Nosta pois levyltä ja anna seistä hetki. Levitä seos jäähtyneen tortun päälle. Anna jäähtyä vielä ennen tarjoilua

Jos pihalla ei ole omaa omenapuuta ja satut asumaan Helsingissä, niin mainion Satokartta -sivuston avulla voit paikantaa lähelläsi sijaitsevan julkisen omppupuun!