Letut eli räiskäleet eli ohukaiset

En tiedä kuka on keksinyt sen, että lettujen tai pullan leipomiseen tarvittaisiin kananmunia. Ne eivät ole muussakaan leipomisessa välttämättömiä, kunhan valitsee oikean reseptin, jonka ei edes tarvitse sisältää mitään erikoisia ainesosia. Kuinkahan monella on joskus jäänyt leipominen väliin, kun kaapissa ei ole ollut munia? Etenkin pullien ja lettujen suhteen riittää, että käytät mitä ohjetta ikinä oletkaan käyttänyt, mutta jätät ain munat pois.

Lettutaikina (2 isoa lettua):

2 dl soijamaitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,3 dl sokeria
¼ tl suolaa

ruokaöljyä paistamiseen

Vispilöi ainekset sekaisin. Kuumenna öljy kuumaksi paistinpannulla ja kaada puolet taikinasta keskelle pannua. Tarkista isolla lastalla onko lettu jo paistunut toiselta puolelta ja jää käännä lettu tarvittaessa kahta isoa lastaa käyttäen (jos taikinasi on ollut erityisen löysää) tai käännä lettu vaikkapa heittäen. Paista vielä toista puolta, kunnes se saa väriä.

Tällä reseptillä tulee aika vankkoja lettuja, pitsisempiä saat laittamalla hieman vähemmän vehnäjauhoja. Itse en ikinä mittaile aineksia lettuja tehdessäni. Jos ensimmäinen lettu menee pipariksi, yleensä se johtuu siitä ettei pannu ole vielä liian kuuma tai taikina on liian löysää. Siihen on sitten helppo vispata sekaan hieman lisää jauhoja.

Munattomia leivontaohjeita löytyy netistä runsaasti googlaamalla, tässä reseptejä Animalian sivuilta:
Suolaiset leivonnaiset
Jälkiruoat

Alla seitsemänvuotiaan tyylinäyte luiroista letuista.



Guacamole


1 kypsä avocado
1 valkosipulin kynsi
pienen sitruunanpuolikkaan mehu
½ tl suolaa
¼ tl cayennepippuria (tai mustapippuria)
puolikas tomaatti
puolikas pieni punasipuli

Koneella tehtynä:
Laita avocadon sisus (ei siementä...), valkosipulin kynsi, sitruunamehu, suola ja pippuri astiaan ja soseuta. On makuasia, haluatko tästä aivan sosetta vai jättää sen vähän rouheammaksi. Lisää joukkoon paloiteltu punasipuli ja paloiteltu puolikas tomaatti ilman löysää sisäosaa. Soseuta hieman, avocadosta tulee nätimmän näköistä, jos tomaatti ja punasipuli jää sinne pieniksi paloiksi. Ihan mössöksi soseuttamalla guacamolen vihreä väri taittuu hieman harmaaksi.

Käsin tehtynä:
Soseuta avocado käsin haarukalla. Kun se on mössöä, purista siihen sitruunaa joukkoon ja vatkaa mössöä haarukalla. Hakkaa valkosipulin kynsi aivan pieneksi tai purista se avocadon joukkoon. Lisää suolaa ja pippuria. Poista tomaatista löysät sisäosat, leikkaa tomaatista ja punasipulista hakkelusta ja sekoita guacamolen joukkoon.

Voit lisätä joukkoon tuoretta korianteria, mutta monet eivät sen mausta pidä. Aina guacamoleen ei käytetä muita vihanneksia, joten sipulin ja tomaatin voi jättää pois.

Suosittelen dippaamaan guacamoleen mitä vain vihanneksia tai syömään guacamolen salaatinkastikkeena, täytteenä wrapeissa, leivällä tai ihan vain lisäkkeenä muun ruoan ohella. Vietin keväällä pari viikkoa Meksikon Jukatanilla ja siellä ravintoloissa guacamolen kanssa tuotiin aina tortillasipsejä, eli uppopaistettuja tortillan paloja suomalaistyyppisten teollisten tacosipsien sijaan. Paitsi että ruoat olivat vähämausteisia, olisi ravintolat voineet käyttää enemmän tuoreita vihanneksia. Guacamole oli onneksi tuoretta, mutta rasvaisten maissijauholättyjen sijaan siihen olisi voinut välillä dipata joitain muuta. Matkan jälkeen pidän guacamolea edelleen meksikolaisruokien ykkösenä.

Lasten soija-pinaattipihvit

noin 15 kpl

3 dl soijarouhetta
1 pss pakastepinaattia (150 g)
4,5 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 tl suolaa
5 rkl gluteiinijauhoa (tai vehnäjauhoja)

n. 5 rkl ruokaöljyä paistamiseen

Sulata pakastepinaatti. Sekoita kulhossa keskenään soijarouheet, pinaatti, vesi, soijakastike ja suola (voi käyttää myös joko vain soijakastiketta tai suolaa). Sekoita lopuksi joukkoon gluteeinijauhot.

Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja kaada 1 rkl öljyä. Tee taikinasta litteitä pihvejä ja paista molemmat puolet öljyssä kunnes ne ovat käristyneet tummemmiksi.

Miedot pihvit maistuvat niin aikuisille kuin lapsillekin. Pinaatin sijaan voi käyttää esim. paistettua sipulia ja valkosipulia tai porkkanaraastetta, yhteensä noin 1,5 dl. Alla kuvassa pirteämmän värinen pihvien soija-porkkanaversio.



Jos sinulla ei ole gluteiinijauhoja, käytä sen sijaan vehnäjauhoja saman verran tai hieman enemmän. Gluteiinijauhoista on poistettu vehnän tärkkelys ja kuitu, jolloin jäljelle jää vehnän proteiiniosa, joka leivottaessa muodostaa sitkon. Leipomoteollisuuden lisäksi gluteeinijauhoja käytetään seitanin valmistamisessa.