Helpot ja nopeat soijarouhepihvit

Tänään valmistin maittavat, helpot ja vaivattomat soijarouhepihvit. Näistä pihveistä on aloittelijankin helppo aloittaa.

1,5 dl tummaa soijarouhetta
mausteita
1 pss Sysmän luomu viljapihviaineksia
(Tässä linkki tuotteeseen. Samalla sivulla muitakin Sysmän tuotteita.)

Laita kulhoon 1.5 dl kuivaa tummaa soijarouhetta. Mausta soijarouhe esim valmiilla jauhelihamausteseoksella (sis yleensä mustapippuria, sipulia, valkosipulia, mahd. basilikaa, kirveliä, paprikaa..) ja lorauksella soijakastiketta. Voit maustaa myös esim lusikallisella ketsuppia tai tomaattipyrettä.

Kaada päälle teevedenkeittimessä kiehautettua vettä ja anna turvota ja maustua noin 5-10 minuuttia.

Sekoita joukkoon viljapihviaines ja lisää pussin ohjeen mukaan kylmää vettä. Anna jälleen turvota 10 minuuttia.

Paista maukkaat soijapihvit paistinpannulla. Lettupannu on ehkä kätevin, koska sillä saa pihvit helposti samankokoisiksi ja pyöreiksi.

Maistele kuumina perunamuusin ja kermaviili/ soijajogurttikastikkeen kanssa. Pihvit sopivat mainiosti myös vegeburgereihin, joista muksutkin ovat taatusti innoissaan.

PS. Kokenut kokkaaja osaa tietenkin valmistaa itse viljapihviainesseoksen. Mallia omaan suosikkireseptiin voi hakea tuotepussin sisällysluettelosta.

Ei kommentteja: