Härkäpapupihvit ja nauriswok


Härkäpapu on mitä ekologisin proteiininlähde (noin 30 % proteiinia), sillä härkäpapua voi kasvattaa Suomessa. Lähiruokaa suosivan kasvissyöjän kannattaa siis ehdottomasti tutustua härkäpapuun!

"Ekovegaanin raamattu" onkin vuonna 2006 ilmestynyt keittokirja nimeltään "Härkäpapua sarvista -herkullista kasvisruokaa läheltä". Kaikki reseptien ainekset kasvavat Suomessa. Tässä yksi näyte kirjasta:

Härkäpapupihvit (neljälle)

2 raakaa perunaa
4 dl keitettyjä härkäpapuja
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl valutettua hapankaalia
2 tl kuivattua meiramia
2 tl kuivattua salviaa
1 tl kuminan siemeniä
1 tl yrttisuolaa
mustapippuria
3/4 dl vehnäjauhoja
öljyä paistamiseen

Keitä härkäpavut ohjeen mukaan (muista liottaa ennen keittämistä). Muussaa pavut esimerkiksi perunasurvimella, mutta ei aivan soseeksi asti. Kuori ja raasta perunat. Silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi. Sekoita kaikki ainekset. Taputtele taikinasta pihvejä ja paista ne öljyssä pannulla noin 3 minuuttia per puoli.

Reseptiä voi soveltaa luovasti. Minulla ei sattunut olemaan hapankaalia, joten korvasin sen tuoreella kaaliraasteella ja tilkalla vettä. Jos ei halua laittaa kaalia, voi raastaa sekaan vielä kolmannen perunan tai vaikka yhden pienen porkkanan. Yrttimausteina käytin reseptistä poiketen persiljaa, kirveliä ja timjamia ja kuminan jätin pois.

Kirjan ohjeen mukaan taikinasta tulee 8-10 pihviä, mutta minä sain tehtyä siitä 20 pihviä. Määrä riippuu täysin pihvien koosta. Pihvit ovat todella täyttäviä!

Pihvien kaveriksi tein nauriswokin. Nauris on Suomessa melko unohdettu kasvi, mutta ihan suotta. Nauris on hyvää ja terveellistä! Ohjeen keksin itse.

Nauriswok

3 pienehköä naurista (tai pari isoa)
1 porkkana
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pala kaalia
loraus siirappia
loraus soijakastiketta
wokmaustetta (luomu Wok blend sweet, sisältää esim. korianteri, inkivääri)
öljyä

Suikaloi nauris ja porkkana. Pilko kaali ja sipuli. Laita wokpannuun tilkka öljyä kuumenemaan. Ripota kuumaan öljyyn maustetta ja sekoittele kasvissuikaleita öljyssä, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää loraus siirappia ja soijakastiketta ja anna wokin vielä hautua hetken.

Lisäksi keitin hirssiä ja tein pihveille kastikkeen maustamattomasta soijajogurtista. Kastikkeeseen laitoin hieman sitruunamehua ja yrttimausteita. Helppoa!

1 kommentti:

JenniP kirjoitti...

Ollaan joinakin kesinä maalla kasvatettukin härkäpapua ja sitä oli paria eri lajiketta, joista toisessa oli tosi isot palot ja sisällä isompia papuja harvassa. Härkäpavun palot eivät ole syötäviä eli ovat eri juttu kuin vihreät pavut (salko- ja pensaspavut), jotka syödään kuorineen, mutta jotka eivät proteiinin lähteenä ole kummosia koska pavut sisällä ovat pieniä. Yleensä härkäpapuja kai myydään kuivattuina (mikä on toki ekologisempi tapa), mutta pakastetut härkäpavut olivat erilaisen eli tuoreen makuisia. Voisi elintarviketeollisuus tajuta että on olemassa muitakin kuin herneitä Suomessa kasvattaa.